15. tammikuuta 2014

Uusi ulkoasu ja PÄIVITYS!

Luonnon omaa Artia

Siitä onkin aikaa, kun olen edellisen kerran tänne kirjoittanut. Olen hyvin pahoillani siitä. Nyt kuitenkin tämän uuden ulkoasun myötä päätin kirjoittaa meidän kuulumisiamme! Varautukaa pitkään ja ällö söpöilyyn.

Kävimme hakemassa poikaystäväni kanssa 16.11.2013 hakemassa pikku shiban tänne etelään Kuhmosta asti. Matka meni uskomattoman hyvin mitä nyt pikkuinen kerran matkan aikana oksensi.
Siitä lähtien on elämääni näinä synkkinä, kylminä ja yksinäisinäkin hetkinä piristänyt Shiba tyttö Kiki.
 Aluksi taival oli meille kummallekin muutamien viikkojen ajan hyvin haasteellinen. Molemmat opettelimme tutustumaan toisimme ja tulkitsemaan toisiamme esim. milloin halusi toinen ulos, millon mennään nukkumaan, milloin piti olla kunnolla jne.  Pienten kompurointien ja haasteiden jälkeen me lopulta aloimme kummatkin kiintyä toisiimme.  Olemme nykyisin erottamattomat!

Kiki 15,5vk
Kiki on minun ensimmäinen Shibani. Olin lukenut  Shiboista kaiken laista ja jutellut kasvattajien kanssa mutta en ihan heti uskonut sitä kaikkea tekstiä ennen, kun sain omani.

·         Shibat ovat nopeita oppimaan
Toden totta! Kyllä ne oppivat nopeasti ,jos vain sillä tuulella ovat ja osaat innostaa niitä oikealla
tavalla!

·         Shibat oppivat nopeasti sisäsiisteiksi
Kiki ei ole koko tämän minun luona olon aikana tehnyt korkeintaan, kun 6 pissat sisälle ja muutaman kakan (maha oli kuralla). Nyt tyttö täyttää tänä viikonloppuna (18.1) 16vk ja osaa kyllä ilmoittaa onko iso taikka pieni hätä.

·         Shibat ovat itsepäisiä
Voi sitä kiljumisen ja huutamisen määrää, kun opeteltiin kulkemaan valjaissa, leikkaamaan kynsiä, harjaamaan jne. Koita siinä sitten takoa toisen pässin päähän käskyjä , kun puskee samalla lailla takaisin!


Metsälenkit on kovasti Kikin mieleen

·         Shiba tanssi ja hymy!
Oli sinulla sitten kuinka paha päivä niin, joku on sinua aina ottamassa vastaan iloisena. Etkä voi vastustaa sitä hurmaavaa hymyä jonka saat ovesta tulteassasi. Se pyyhkäisee kyllä kaiken pois mielestäsi.

      ·         Shiballa ei ole miellyttämisen halua
Ehkä tämä ei ole kaikkiin shiboihin koskeva. Olen huomannut, että Kiki kyllä hakee ja tuo jos on vain sille päälle sattuu.
Mitäköhän sieltä löytyi?


   · Shiba ei hauku
       Ei se aluksi haukkunutkaan vaan päästeli suustaan Shibamaisia ulinoita. Nykyisin jos näkyy, joku ”pelottava” asia sille pitää vähän tuhista.

Kikistä on tullut varsinainen tähti täälläpäin etelää. Jokainen joka on sen nähnyt ja saanut pidellä sylissä on, joko varastamassa taikka vaihtamassa sitä omaan koiraansa. Minä en valitettavasti siihen suostu!





Lenkin pääteeksi on hyvä maistella vähän käpyä!



Kesän suunnitelmissa olisi lähteä Kikin kanssa käymään koiranäyttelyssä, joka pidetään täällä minun paikkakunnallani. Toivotaan siis parasta! ja sitten vain treenaamaan kesää varten!








Siellä sitä viipotetaan!

Näihin talvisiin kuviin voimme lopettaa tältä kertaa! Yritän tässä aktivoitua ja kirjoittaa edes kerran viikossa tänne meidän kuulumisiamme!

Oikein kirpää ja raikasta tammikuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti